Siirry pääsisältöön

Vladimir Nabokov: Invitation to a Beheading

Kiinnostuin Vladimir Nabokovin romaanista Invitation to a Beheading (1935),  kun luin Azar Nafisin kirjaa Lolita in Tehran (klik), jossa kuvataan lukupiiriä, joka Nabokovin Lolitan lisäksi lukee muun muassa juuri tätä nyt tarkastelun kohteena olevaa Nabokovin romaania.

Koska Nafisin kirjan lukemisesta on aikaa melkein kolme vuotta olen jo ehtinyt unohtaa, mistä hänen analyysissään oli tarkemmin ottaen kyse. Sen kuitenkin muistan, että tapa, jolla Nafisi Invitation to a Beheadingiä luki ja tulkitsi oli häikäisevä. Tämän vuoksi pettymykseni oli melkoinen, kun minun oli hankala päästä tähän romaaniin sisään. Tosin jo lukiessani mielessäni kävi, että kyseessä on romaani, jonka parhaimmat puolet tulevat esiin vasta siinä vaiheessa, kun siitä alkaa itse kirjoittaa. Lisäksi mietin, mikä merkitys lukijan omalla kulttuurisella kontekstillä on Nabokovin romaanin tulkinnassa. Voisin kuvitella, että jos on elänyt naisena Iranissa on lähtökohta Invitation to a Beheadingin lukemiselle hyvin erilainen kuin jos on elänyt naisena Suomessa.

Invitation to a Beheading kertoo Cincinnatuksesta, joka on tuomittu kuolemaan, mutta joka ei tiedä kuolemantuomionsa syytä, eikä sitä myöskään lukijalle kerrota. Siinä missä minä olen altis tulkitsemaan Cincinnatuksen oloa vankilassa absurdiin kallellaan olevien eksistentialististen painotusten kautta, on tilanne varmasti eri lukijalle, joka elää yhteiskunnassa, joka monin tavoin pyrkii ihan konkreettisestikin rajoittamaan hänen elämäänsä ja sananvapauttaan. Tässä yhteydessä on hyvä kuitenkin muistaa, että en nyt puhu Nafisin kohdalla niinkään nyky-Iranista kuin sen lähihistoriasta.

Nabokovin teoksen voi nähdä tutkielmana vallankäytöstä. Siinä vankilalaitos ja sen johtaja sekä vartijat ovat valtapositiossa, jonka vuoksi he voivat kohdella Cincinnatusta kuten haluavat. He nauttivat oman valtansa suomasta mahdollisuudesta, joka antaa heille oikeuden määrätä Cincinnatuksen elämän pituudesta. Viivyttelemällä tuomion täytäntöönpanoa he tuovat vallanhalunsa julki ja samanaikaisesti Cincinnatuksesta tulee entistä enemmän objekti ja kurinpitotoimien kohde.

*

Intivitation to a Beheadingin alussa vanginvartija tarjoutuu tanssimaan valssia Cincinnatuksen kanssa.  Viimeinen valssi saa näin absurdin muotonsa, kun viimeinen ateria jo odottaa Cincinnatusta. Tilanteen outoutta lisää edelleen se, että vankinlanjohtaja tulee syömään Cincinnatukselle tarkoitetun viimeisen aterian. Juuri ennen valssikohtausta Cincinnatus on kirjoittanut muistikirjaansa: "In spite of everything I am comparatively." Tulkitsen tämän ja romaanissa myöhemmin esiintyvien vastaavantyylisten Cincinnatuksen minää korostavien huomautusten viittavaan siihen, että kaikesta vallankäytön kohteena olemisesta huolimatta Nabokovin romaanissa on kyse ihmisen kyvystä pitää itsensä itsenä täysin poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Cincinnatuksen tuomioon täytäntöönpano siirtyy kerta kerralta. Se on kuin Godot, joka kyllä on kovasti tulossa, mutta jota ei siitä huolimatta näy. Tilanteen tukaluutta lisää, että Cincinnatus on jatkuvasti mahdollisen tarkkailun alainen, sillä vartijat voivat koska tahansa hänen tietämättään katsoa kurkistussreiästä hänen selliinsä. Kenties jonkinlaisena psykologisena turvatoimenpiteenä Cincinnatus jakautuu mielessään kahtia, mikä edelleen korostaa näkemystä, että vallanpitäjillä ei ole pääsyä hänen koko itseensä, vaan Cincinnatus "tarjoaa" heille "vain" toisen puolensa.

Romaanissa tapahtuu useampia outoja asioita, joista on vaikea sanoa, mitä ne varsinaisesti tarkoittavat. Yksi omituisimmista kohtauksista on, kun Cincinnatuksen sukulaiset saapuvat vierailulle ja tuovat mukanaan kaikki huonekalunsa. Pitäisikö tämä tulkita niin, että vankilasta on tullut Cincinnatuksen koti vai onko kyse pikemminkin ironiasta?

Eksitentiaalista tulkintaa kohti ohjaa mm. kertojan huomautus siitä, että Cincinnatusta vankina pitävät ovat tosiasiassa kaikki ("his jailers, who in fact where everyone"). Vankila voidaan näin nähdä myös symbolisena vankilana,  joka on seurausta ihmisen olemassaolosta maailmassa. Kertoja puhuu myös "punaisesta magiasta", jonka taas voi katsoa viittaavan kommunismiin. Lisäksi tarinaan "sotkeutuu" vankilanjohtajan tytär, jonka Lolitansa (1955) lukenut voi tulkita olevan Nabokovin luetuimman romaanin päähenkilön harjoituskappale.

Vaikka Invitation to a Beheadingin lukeminen oli työlästä ja valehtelisin, jos väittäisin, että se oli suuri lukunautinto, on se minusta siitä huolimatta romaanina kiinnostavampi ja suoremmin sanottuna parempi kuin Nabokovilta aiemmin lukemani Lolita ja Kalvas hehku.  Invitation to a Beheading on kerrosteinen mysteeri ja sen kiehtovuus muistuttaa, että parhaimmat kirjat eivät aina suinkaan ole niitä helppolukuisimpia tulkinnasta puhumattakaan.


Vladimir Nabokov: Invitation to a Beheading (2010/1935)
180 sivua
Venäjästä englanniksi kääntänyt: Dmitri Nabokov yhdessä Vladimir Nabokovin kanssa
Kustantaja: Penguin classics




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip