Siirry pääsisältöön

Hiljaisuuskortti - Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous

Teidän täytyy muistaa, ettei edessänne enää ole miehenne, ei se ihminen jota te rakastitte, vaan erittäin voimakkaasti säteilevä radioaktiivinen kohde. Te ette ole itsemurhatyyppiä. Hillitkää itsenne.

Yllä siteeratut sanat lausuttiin eräälle Tšernobylin raivaustöissä olleen miehen vaimolle. Otin ne tämän bloggauksen alkuun, koska halusin heti tehdä selväksi sen, että minulle Tšernobylin katastofi on jotakin, jota voin empaattisesti kauhistella, mutta jonka merkitystä kokonaisuudessaan en kuitenkaan voi ymmärtää. Voin toki, kuten nyt olen tehnyt, lukea Svetlana Aleksijevitšin dokumenttiromaanin ja kehua sitä monelta eri kantilta, enkä niin tehdessäni valehtele, sillä tämä teos on kaikki kehunsa ja palkintonsa todellakin ansainnut. Itse Tšernobyl ei kuitenkaan antaudu, sillä mitä tahansa siitä sanotaan, miten tahansa sitä kuvataan, minkälaisella kameralla tahansa sitä vangitaan, se on aina enemmän ja tämän enemmän olemisen Aleksijevitšin teos tuo esiin jysähtävällä tavalla.

Toiseksi otin tekstini alkuun valitsemani sitaatin, koska juuri tällä tavalla maailma on usein Tšernobylia lähestynyt. Ottanut suurennulasin alle jotakin mahdollisimman puhuttelevaa ja kauheaa oman kirjoituksen tai muun kuvauksen esiin tuomiseksi ja sille maksimaalista huomiota hankkiakseen. Äärimmillään tämä tendenssi tulee esiin Tšernobyl-turismissa. Tulkkaa hankkimaan jänniä kokemuksia! Niistä on kiva  illanistujaisissa kertoa! Laittakaa Tšernobyl-päivitys someen!

On hyvä myös muistaa, että jos niin monet eivät olisi henkensä uhalla (ja henkensä uhraten, kuten pian kävi ilmi) tehneet töitä ydinräjähdyksen vaikutusten leviämisen estämiseksi tämä katastrofi olisi nyt myös minun henkilökohtaista todellisuuttani ihan toisella tavalla. Ydinvoimalan neljännen reaktorin ympärille rakennettu sarkofagi vaati - en edes tiedä kuinka monien - ihmisten hengen ja esti räjähdyksen muuttumisen koko eurooppaa koskevaksi ongelmaksi.

Kiitos.

*

Tšernobylin ydinvoimala on edelleen eristetty suojavyöhykkeellä ja sen naaupurikaupunki Pripjat on aavekaupunki, jossa ei tule asumaan ihmisiä ainaakaan seuraavaan 2000 vuoteen uutisoitiin Iltasanomissa 14.3.2018 jutussa, jossa käsiteltiin maailman kiellettyjä paikkoja.

*

Paikalle tulivat ensimmäiset ulkomaiset journalistit... Ensimmäinen kuvausryhmä... Heillä oli muoviset suojapuvut, kypärät, kumisaappaat ja -käsineet ja jopa kamera oli erityisessä suojuksessa. Ja heitä saatteli meikäläinen tyttö, tulkki, yllään kesämekko ja sandaalit...

*

Aleksijevitšin kirjan dokumenttimuoto antaa puheenvuoroja ihmisille, joita Tšernobylin tragedia on koskettanut henkilökohtaisesti tavalla tai toisella. Tuloksena on moniääninen mosaiikki, josta Aleksijevits ei edes pyri muodostamaan synteesiä, vaan antaa eri äänien puhua yhtä aikaisesti.

On niitä, jotka eivät voineet ymmärtää, mitä vaaralllista olisi säteilyssä. Eihän sitä nähnyt, haistanut tai maistanut. On niitä, jotka kehottivat ystäviään hankkimaan pikimmiten joditabletteja. On niitä, jotka kokivat velvollisuudekseen osallistua Tšernobylin raivaustöihin vaaroista huolimatta. On niitä, jotka selittivät edellisen käytöksen olevan osa neuvostoihmisen luonnetta. On niitä, jotka pakotettiin osallistumaan katastrofin jälkitöihin. On niitä, jotka lähtivät turvaan ja niitä, jotka jäivät. On niitä, jotka antoivat käskyjä ja pakottivat. On niitä, jotka pyrkivät salaamaan tapahtuneen mittakaavan kaikin keinoin. On niitä, jotka operoivat ja pitivät hengissä. On niitä, jotka etsivät apua ulkomailta. On niitä, jotka myivät kärsimyksensä. On niitä, jotka eivät suostuneet tapaamaan toimittajia. On niitä, jotka eivät välittäneet pätkääkään raivaajien terveydestä, vaan kuittasivat asian antamalla heille kunniamerkkejä. On niitä, jotka tuhosivat filmit, joissa oli kuvaa katastrofista. On niitä, jotka käyttivät sankaruutta välineenä ihmisiä vastaan.  On 200 000 naista, jotka vuonna 1993 hankkivat Valko-Venäjällä Tšernobylin vuoksi abortin.

MUUN MUASSA.

*

Kunhan he kuolevat, heidän mukaansa nimetään katuja, kouluja ja joukko-osastoja, mutta vasta sitten...Eversti Jarosuk... Hän liikkui jalkaisin vyöhykkeellä määrittelemässä saastuneimpia paikkoja ja niiden rajoja, eli häntä käytettiin sanan täydessä merkityksessä biologisena robottina.

*

Tšernobyl murskasi "neuvostopakanuuden" - ajatuksen siitä, että ihminen olisi luomakunnan herra. Katastrofi osoitti, että ihminen suuressa viisaudessaan osaa luoda rakennelmia, jotka ovat sitä itseään voimakkaampia.

Tšernobylista nousee rukous on äänten kuoro. Teoksen muoto tekee siitä niin tinkimättömän vaikuttavan kokonaisuuden, että en halua lähteä edes yrittämään tämän teoksen adjektiivivetoista kuvaustapaa. Näin ihan jo siksi, että sellaisia adjektiiveja, joiden avulla tätä teosta voisi kuvata ei ole edes olemassa. Tšernobylin kokeneiden ihmisten kokemusten rinnalla kaikki sanat ovat lilliputin pieniä, adjektiivit täynnä falskia itseuhoa.

En pidä todennäköisenä, että Tšernobylin katastrofia olisi mahdollista kuvata monipuolisemmin ja lähempää kuin mitä Aleksijevitš romaanissaan tekee. Tšernobylista nousee rukous on kirjallinen muistomerkki tapahtuman uhreille.

On sellainenkin kortti kuin hiljaisuuskortti. Minä käytän sen nyt.


Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous
392 sivua
Tšernobylskaja molitva. Hronika buduštšego (1997)
Suomentanut Marja-Leena Jaakkola
Kustantaja: Tammi (Keltainen kirjasto)



Helmet-lukuhaaste:
26. Kirja kertoo paikasta jossa et ole käynyt
  

Kommentit

  1. mahtavan kirjan hän tästäkin kirjoitti

    VastaaPoista
  2. Varmaankin vaikuttavin kirja, jonka olen viime vuosina lukenut. Alku jo jysäytti koko karmeuden vasten näköä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjan luoma kuva ei tosiaankaan jää kirjan kansien väliin, vaan ulottuu sieltä osaksi elämäämmee. Piinaa ja pistää miettimään, mitä ei edes haluaisi ajatella.

      Poista
  3. Tästä tekstistäsi tuli mieleen ihan äskettäin lukemani Richard Lloyd Parryn Ghosts of the Tsunami, jossa ääneen pääsevät Japanissa vuonna 2011 tapahtuneen maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin kokeneet tai siinä läheisiään menettäneet ihmiset. En tiedä, miten samanlainen se on kuin tämä Aleksijevitšin kirja (muuten kuin suuren katastrofin osalta), mutta sen kohdalla nostin oman vuoden ensimmäisen hiljaisuuskorttini.

    Tämä ja se toinen suomennettu Aleksijevitšin kirja olisi myös tarkoitus lukea. Sitten kun taas pystyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mainitsemasi Tsunami-kirja ei olekaan mulle tuttu. Pistänpä senkin mieleeni, mutta tosiaan tällaisia kirjoja ei voi ihan yhtenään lukea. Sinänsä en kyllä ihan ymmärrä, miten tämä kirja makasi hyllyssäni parisen vuotta ennen kuin otin sen lukuun. Tässä minusta esitystapa on jotain niin itse katastrofin tavoittavaa, että omassa lajissaan tämä on kyllä melko lailla ylittämätön.

      Poista
  4. Minulla on tämä lukupinossa odottamassa, taitaa tulla voimakas lukukokemus, luulen.

    Tuota Lauran mainitsemaa tsunamikirjaa en tunne, mutta Pirkko Lindbergin Fukushima ikuisesti taitaa olla samoilla linjoilla, joskin laajemmin. On hyvä antaa ihmisille ääni, myös tällaisissa tapauksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hyvin voimakas kokemus. Juuri tämä dokumentäärinen muoto tekee tästä vielä niin paljon enemmän kuin jos kyseessä olisi ihan vaan "tavallinen" fiktio. Kiitos tuosta Pirkko Lindbergin kirjan vinkistä.

      Poista
  5. Tämä odotti pitkään lukuvuoroa, mutta se oli sitten suoraa menoa räjähdyspaikalle, jonne en menisi mistään hinnasta ja ihmettelen ihmisten halua matkata sinne.
    Vastustan ydinvoimaa ja tämä kirja niittasi sen vielä vahvemmin tajuntaani miksi vastustan sitä. Lukekaa ihmiset tämä kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai sama mullakin. Pari vuotta meni ennen kuin sain tähän tartutuksi ja nytkin se tapahtui lähinnä siksi, että kirja on yksi hyllynlämmittäjistäni. Tämän kirjan jälkeen montaa asiaa katsoo hieman toisin ja lisäkysymyksiä herää mielessä, eivätkä monet niistä ole mukavia ollenkaan.

      Sanon samoin kuin sinä: Lukeaa ihmiset tämä kirja!

      Poista
  6. En ole vielä lukenut mitään Aleksijevitšilta, mutta pakko on. Ymmärtääkseni historiaa ja ihmisyyttä. Kiitos kun nostat blogissasi niin tärkeitä ja upeita kirjoja esille, kiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri.
      Tosiaan en minäkään tämän kirjan ostettuani tosiaankaan ihan heti sen kimppuun käynyt. On paljon tietysti kirjoja, joiden lukeminen on tärkeämpää kuin joidenkin toisten kirjojen, mutta siitä huolimatta tämä teos on kyllä ihan siellä tärkeimpien kärjessä.
      Kaikkea tässä kerrottua ei voi ymmärtää tai vaikka tavallaan ymmärtääkin, niin asioiden mittasuhteet ovat niin valtavat, että sitä kaikkea kerrottua ei pysty prosessoimaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä