Siirry pääsisältöön

Sieluni hymyt -haaste

Sain Kirjojen kamarin Katjalta onnellisuushaasteen, jossa saa luetella asioita, joista juuri tällä hetkellä on onnellinen. Saa luetella muutaman tai vaikka kuinka monta. Kiitos Katja!

Haasteeseen vastaamisen ongelmat alkoivat ennen kuin pääsin listassani edes alkuun. Tuli kysymys, vuorenkorkuinen: mitä onnellisuus on? Mietin tätä kysymystä lukiessani Melenderin esseekokoelmaa Onnellisuudesta. En löytänyt vastausta. Olen tietysti miettinyt tätä asiaa monta kertaa aikaisemminkin, mutta silloinkaan en ole tullut mihinkään erityiseen tulokseen. Sen kyllä tietää, kun ei ole onnellinen, mutta sitä mistä onnellisuus koostuu on paljon haastavampaa määritellä.

Jos ei tiedä, mitä onnellisuus on, miten silloin voi luetella asioita, joista on onnellinen? Vastakysymys kysymykseeni voisi olla, että miksi ihmeessä kaikesta pitää tehdä niin monimutkaista. Vastaukseni vastakysymykseen voisi olla kysymys: entä jos tykkää halkoa hiuksia ja rakastella pilkkuja? Miten tahansa, voittopuolisesti kysymykset ovat vastauksia kiinnostavimpia.

Onni ei ole asema jolle saavutaan, vaan tapa matkustaa.

Tähän lauseeseen olen törmännyt postikorteissa ja tuntenut kummia tunteita, itseni suhteen vastakkaisiakin. Lausehan on tosi kuin vesi. Tosi kuin vesi? Onko vedellä joku totuusarvo? Nyt vedän suitsista ja pysäytän tammani. Onnellisuudessa kyse on enemmän tavasta suhtautua asioihin kuin siitä mitä ne asiat ovat, joihin suhtautuu. Kun sanon näin, alan heti miettiä asioita, jotka romuttavat edellisen. Edellinen väite pätee joltisenkin normaaleissa elämäntilanteissa, mutta katastrofitilanteissa sillä ei ole mitään arvoa. Ei totuusarvoa, eikä mitään muutakaan arvoa. On helppo kirjoitella tällaista puuta heinää silloin, kun elämä on suhteellisen iloisessa kevätkuosissa. Jopa minun on helppo kirjoittaa näin, vaikka en tykkää keväästä ollenkaan ja kammoan erityisesti huhtikuuta, joka kohta on alkamassa. Olen jo etukäteen onnellinen, että toukokuussa huhtikuu on ohi.

Seuraavaksi haluan todeta, että olen onnellinen lähes kaikista henkilökohtaisen elämäni asioista. Myös monesta sellaisesta asiasta, joka ei varsinaisesti anna aihetta onnellisuuteen. Tarkoitan asioita, jotka voisivat olla paremmin, mutta joiden muuttaminen paremmaksi ei syystä tai toisesta ole juurikaan omassa vallassani ainakaan tällä hetkellä. Siksi on helpointa ainakin toistaiseksi vaan hyväksyä nämä asiat ja jatkaa onnellisena olemista. Edellä käytin sanaa henkilökohtainen sen vuoksi, että maailmantilanteesta ja Suomen henkisestä ilmapiiristä on mahdotonta olla onnellinen. 

Edellä sanotun jälkeen aloitan keittiöstä. Olen onnellinen siitä, että liesi toimii. Opin tämän onnellisuudenlajin, kun tyttäreni pudotti vedenkeittimen liedelle ja keraaminen taso särkyi. Päätin olla onnellinen oikeasta ruoasta heti kun pääsisimme valmistamasta mikroruokaa, joka oli pahaa ja josta suurin osa meni roskiin. Onneksi minulle tuli tilaisuus olla onnellinen työkaverista, joka lainasi meille keittolieden ja sen seurauksena opin olemaan onnellinen myös keittoliedestä.

Matka jatkuu. Olen onnellinen, että tiskikone toimii. Kun se oli rikki, opin olemaan onnellinen myös tiskikoneen korjaajasta, joka tuli silloin kun oli luvannut tulla. Vielä onnellisempi olisin ollut,  jos hän olisi osannut korjata sen kerralla sen sijaan, että hänen piti käydä meillä kolme kertaa. Tiskikoneen korjaajan viimeisellä käynnillä opin olemaan onnellinen tiskikoneen valmistajan puhelinpalvelusta, jonne soitin kertoakseni, mistä kiikastaa ja mitä korjaaja on tähän mennessä tehnyt ja kysyäkseni, mitä hänen pitäisi seuraavaksi tehdä. Olin onnellinen myös siitä, että korjaaja teki, kuten puhelinpalvelu neuvoi häntä tekemään.

Keittiöstä löytyy vielä yksi kohde, joka on opettanut minulle erityistä onnellisuutta. Kyseessä on jääkaappipakastinyhdistelmä, jonka takaseinässä on reikä, joka menee aina välillä tukkoon, jolloin jääkaappi alkaa täyttyä vedestä. Olen onnellinen googlesta, joka tiesi kertoa minulle, että pitää työntää joku juttu siihen reikään. Olen onnellinen, että keksin, että kutomapuikko käy tähän tarkoitukseen erinomaisen hyvin. Joka kerta, kun käytän tätä kutomapuikkoa, joka nykyisin toimii yksinomaan jääkaapin takaseinässä olevan reiän tukoksen avaamispuikkona, olen onnellinen siitä, että taas kerran tämä homma tuli hoidettua näin näppärästi.

En aio tässä esitellä asuntomme kaikkia huoneita ja niiden tarjoamia onnenaiheita, mutta koska tämä on kirjablogi, niin en malta olla mainitsematta, että ihan hirveän onnellinen olen aina kun löydän hyllystäni kirjan, jota etsin. Tällä kirjamäärällä ja randomjärjestyksellä tätä onnea ei saa kokea ihan joka kerta, kun jotakin etsii, mutta onneksi tarpeeksi usein kuitenkin.


Lopuksi otan onnellisuuden omiin käsiini ja haastan seuraavat blogit:

Kartanon kruunaamaton lukija
Kirjamuistikirja
Luettua elämää

Onnea matkaan!





Kommentit

  1. Niin sinua, niin sinua...<3 Juu, kaiken voi kyseenalaistaa, vähän pyöritellä ja sitten katsoa uudesta vinkkelistä. Minä luin äsken Katjan listaa uudelleen ja voisin sen muutamalla muutoksella siitä kopsata ja laittaa nimeni alle! Olen nyt pettynyt joihinkin asioihin ja jo sen listan lukeminen oli kuin terapiaa, Sinä tiedät, mihin minä olen pettynyt! Siihen asiaan meni eilen ilta, koska sain facessa kimppuuni erään, joka...En ollut tiennyt, että hän...xxx. Mutta ei näitä nyt, sillä nyt ollaan onnellisia vaikka julma huhtikuu, Elliotin kuukausista julmin jo on saapumumassa. Vertaiskärsimys auttaa aina, joten tässä sinulle Hellakosken miete huhtikuusta: "Ei ankeampaa tuttavaa
    kuin hajoava huhtikuu.
    Kun siihen silmä kajoaa
    se riisuutuu
    se hajoaa.
    Se kaiken-paljastuksen kuu
    se häpeäänsä sairastaa.
    Ei ankeampaa tuttavaa
    kuin sielunsairas huhtikuu."

    Miten usein juuri sitä kirjaa ei löydä, jota etsii...Toisaalta ihanaa, että tietää: Se on siellä jossakin, se on!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ollaan yhdessä pettyneitä. Kenties opimme myös katkeriksi. :) Olen pettynyt ihmiskuntaan ja ihmisten itsekkyyteen. Olen pettynyt ihmisten kyvyttömyyteen jakaa. Olen pettynyt, kun huomaan, miten asioita pidetään itsellä ja sitten naureskellaan sille, joka ei ole niistä tietänyt. Hah-haa! Ne ei tiedä, kuinka paljon saan niiden typerästä käytöksestä voimaa.

      Tykkään rakastaa Eliotia. Kiitos säkeistä. Sielunsairas huhtikuu. Jätkä tiesi mistä puhu. Rakastan niitä sanoja:

      Let us go then, you and I,
      When the evening is spread out against the sky
      Like a patient etherized upon a table

      Tuo on varmaan kirjoitettu huhtikuussa. Kiitos Leena, kun vertaiskärsit.

      Poista
    2. Oppikaamme toisiltamme:) Sinä voimaannut, minä uuvun. Tämä kevät on ollut 'hard season's time'.

      Eliotin runo huhtikuusta olisi ainoa tatuointi, jonka voisin ottaa...Mulla on siihen vaikuttavan järkyttävä kuvakin, se löytyy ainakin Lumikarpalosta. Hellaakoski hyvin usein tiesi ja sanoi suoraan.

      Ehdottomasti huhtikuussa.


      Mikään ei auta yhtä hyvin kuin vertaiskärsimys olipa kyseessä sitten huhtikuu tai mikä tahansa. Ole hyvä <3

      Poista
    3. Kerään voimia huhtikuuta varten ja kun se kohta koittaa, yritän unohtaa, että eletään huhtikuuta. Ottakaamme Eliot mukaan vertaiskärsimään, niin hän voi lohduttaa säkeillään. Pitää kertoa yksi juttu: Eliot kirjoittaa, että naiset kulkevat huoneesta toiseen puhuen Michelangelosta (jotain tähän tapaan, en muista ulkoa tarkkaa suomennosta). Tuo on yksi suosikkikohtani. Kuitenkin vasta muutama kuukausi sitten tajusin, että se on Michelangelo. Vuosia, vaikka luin Michelangelo, siis luin ääneenkin, mutta ajattelin mielessäni Modigliania ja ajattelin niitä naisia sellaisina modiglianimaisina. Sitten äkkiä tajusin, että se tosiaan on Michelangelo, mutta ne naiset on siitä huolimatta mielessäni modiglianimaisina. :)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, Omppu! Täältä löytyikin näppäriä onnellisuusvinkkejä: tuota sukkapuikkoa täytyy kokeilla. Tosiasia on myös se, että arkipäivän sujuminen on onnea, jota ei huomaa, ennen kuin se rikkoontuu jotenkin. Ehkä pitäisikin toivoa ihmisille mieluummin sujuvaa arkea, kun toivottaa onnea. Panenpa haasteen mietintään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä vinkkejä voi kernaasti soveltaa. Elämä, tuo julma kuningas, on pitänyt huolta siitä, että tilaisuuksia saada uusia vinkkejä, on kertynyt ihan riittävän paljon. Joku voisi sanoa, että liikaakin.

      Liian paljon on mukamas itsestäänselvää. Huomaamatonta. Vasta sitten kun ei toimi, on mennyt rikki tai hajonnut muuten, huomaa sen merkityksen. Pienessä on suuri. Hyviä mietintöjä!

      Poista
  3. Haluan minäkin kommentoida vain tuon huhtikuun osalta. Sain nimittäin saman haasteen ja olin just samaa mielessäni muotoillut, jonka tässä jo ehdit omaasi laittaa: olen onnellinen että vuoden kamalin kuukausi huhtikuu on kohta ohitse ja sitä seuraa vuoden ihanin toukokuu. Huhtikuu on minulle se oikea marraskuu, nimenomaan koska on valoisaa ja kaiken sen ruman kuolleen näkee niin hyvin. Näin sanoen poistun täältä valittamasta huhtikuusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Leena huhtikuusta kärsivien vertaistukiryhmään. Pidämme sitä tällä hetkellä Leena Lumin kanssa ja olet enemmän kuin tervetullut. Käännetään nyt tämä asia niin, että 11 kuukautta vuodesta voi olla onnellinen, kun ei ole huhtikuu. :)

      Tänään aamulla tuo synkkä sää. Melkein sade. Huhtikuu siellä jo ojentelee käsivarsiaan. Kiitos Leena.

      Poista
  4. Ihana Omppu! Olet kyllä niin mainio että en tiedä miten päin olisin. Totisesti kysymykset ovat kiinnostavia ja niin on myös itsensä kanssa kinaaminen. Onneksi itsensä kanssa ei tarvitse aina olla samaa mieltä.

    Mitä se on, onni... Ehkä se tosiaan on ennen kaikkea tapa katsella maailmaa, silloin kun kaikki omassa pienessä elämässä on koko lailla hyvin. Niin. Tulee sellainen olo, että pitää ottaa vielä vähän lisää teetä ja istahtaa miettimään.

    Mutta kuule, meilläkin on oltu monta kertaa onnellisia siitä, että jääkaapin vesiongelman saa ratkaistua näppärällä törkkimisellä, ah ihmisen kykyä nähdä onni siellä missä se on :)

    Kevät on merkillinen vuodenaika. Minäkään en ole koskaan ollut erityisemmin kevätihminen, vaikka kevät onkin antanut minulle paljon kaunista ja rakasta. Siksi olen juuri nyt onnellinen myös siitä, että olen onnellinen keväästä. Tuntuu, että nyt vanhemmiten minussa ehkä tapahtuu jotakin tämän vuodenaikajutun suhteen.

    Kiitos kun vastasit haasteeseen omppumaisen oivaltavasti <3

    Ja Leenalle myös <3-terveinen tähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin tätä. Kuka ikinä keksikin, että pitää olla jotain mieltä, jota sitten on elämänsä loppuun asti, niin oli kyllä kumma tyyppi. Tietyllä tapaa kaikki on tässä ja jos ei ole, niin ei sitten ole tuollakaan. Kuitenkin, jonain hetkinä ei ole mitään, jonain hetkinä onnellisuus jo sananakin oksettaa ja onnellisuuskonsultti jos tulee vastaan, sitä huomaa äkkiä vaihtavansa suuntaa.

      Onko onnellisuus kevyttä? Onko se turhamaista? Onko se sitä, että ei ole kyennyt itselleen myöntämään missä mennään.

      Monet ikävät asiat elämässäni ovat tapahtuneet keväällä ja siksi se on hyvin lastattu vuodenaika ja pahin huipentuu huhtikuuhun. Vaihtaisin huhtikuun koska tahansa syyskuuhun, lokakuuhun tai marraskuuhun.

      Kiitos vielä haasteesta Katja!

      Poista
  5. Onpas vaikea kysymys, koska onnellisuuden määritteleminen ei tosiaan ole mitenkään yksioikoista ja onnellisuus muutenkin merkitsee ihmisille eri asioita. Pidän sinun pohdinnasta ja yhdynkin siihen ajoittain. Ja jään miettimään, mitä eroa on onnellisuudella ja iloisuudella.

    Olen iloinen, että meillä on astianpesukone. Toisaalta en usko, että tulisin onnettomaksi, jos ei olisi (edellisessä kämpässä ei ollut).

    Minulle onnellisuus on näin pikaisesti ajateltuna sitä, että on mieluummin elossa kuin kuollut. Toisaalta mistäs minä tiedän olisinko vielä onnellisempi, jos kuolisin. Mutta senpä näkee sitten. Ehkä olen onnellinen, että minulle riittää melko vähän.

    Tämä pieni miete syntyi tässä aamukahvia vedellessä. Varaan oikeuden muuttaa tai täydentää mieltäni.

    Kiitos haastamisesta, Omppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun luin kommenttisi aloin miettiä tyytyväisyyttä. Edellyttääkö onnellisuus, että on tyytyväinen? Voiko jostain asiasta olla onnellinen ilman tyytyväisyyttä? Tuo että riittää vähän, on hirveän hyvä. Olen tullut samaan tulokseen, vaikka keksin kyllä jatkuvasti, mitä voisi parantaa, mutta sitten päätän, että niin kuin on on ihan hyvä.

      Kiitos Elegia. Jään odottamaan vastauspostausta.

      Poista
    2. Luulen, että se minun vastaus oli jo tuossa. :D

      Poista
    3. Niin tuossa sun lauseessahan olennaista on tuo "mieluummin." Se on itse asiassa aika syvä juttu, eikä ollenkaan itsestäänselvyys. Hyvin todettu.

      Poista
  6. Koin pientä onnentunnetta, tai jotain sen sukulaista, kun luin täältä useamman ihmisen vähemmän positiivisesta suhtautumisesta huhtikuuhun. Yleensähän kun äänessä on, tai mä vaan kuulen niitä kevätvouhkaajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä blogissa huhtikuun vihaaminen on erittäin sallittua ellei suorastaan suotavaa. Vertaisryhmässä on myös tilaa. :)

      Poista
  7. P.S. Tuo Michelangelo-Modigliani juttu on mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en oikein ymmärrä, miten se on edes mahdollista. Niin monen monta monituista kertaa olen tuota runoa lukenut ja silti aina ajatellut Modigliania lukiessani Michelangelo. :)

      Poista
  8. Kiitos haasteesta!

    Vaikea ja ihana aihe, ihan kuin huhtikuukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhtikuun sietämätön keveys se tässä kummittelee. Jään odottelemaan vastauksiasi.

      Poista
  9. Pidän tästä kirjoituksesta ja pohdiskelusta. Se luo onnellisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marjatta. Mukavaa sunnuntaipäivää täältä sateisesta ja harmaasta Helsingistä.

      Poista
  10. Hieno pohdinta! Tämä oli mennyt minulta ohi. Itse listasin omaani asioita, jotka ilahduttavat, erityisesti juuri sillä hetkellä. En paneutunut onnellisuuteen näin syvällisesti. Mutta mietiskelin aihetta aiemmin syksyllä ja aihe nousi vasta mieleeni jostain tv-ohjelman kommentista:
    Vaatiiko onnellisuus oman tilanteensa hyväksymistä? Minusta kyllä ja ei. Kaikkea ei voi eikä pidä hyväksyä, mutta nykyään toitottu ja tavoiteltu tyyli, että koko ajan on etsittävä jotakin ihmeellisen ihanaa ja omaansa parempaa ei mielestäni edistä onnellisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on hankalia juttuja siinä mielessä, että voi ajatella niin monelta kannalta. Tuosta tilanteen hyväksymisestä. Ei minustakaan kaikkea pidä hyväksyä, mutta ehkä niin, että voi hyväksyä sen, että ei voi hyväksyä jotain tilannetta. Joitakin asioita on aktiivisesti pyrittävä muuttamaan. Jotkut taas on sellaisia, että niille ei kauheasti voi. Tästä päästäänkin vanhaan viisauteen em. kahden tyyppisten asioiden erottamisesta.

      Kiitos Serentis!

      Poista
    2. Yritin linkittää tuohon sinnesrobönen laulettuna, mutta en onnistunut. Enkä tunne sitä suomeksi.

      Poista
    3. Tarkoitatko tätä:

      Jumala suo meille tyyneyttä
      hyväksyä asiat joita emme voi muuttaa,
      rohkeutta muuttaa mitkä voimme ja
      viisautta erottaa nämä toisistaan

      Tämä on kyllä aina paikkansa pitävä viisaus. Ei vaan kovin helppoa tosiaan aina toteuttaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän