Siirry pääsisältöön

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset + Kirjamessutärppejä

Torstaina alkavilla Helsingin kirjamessuilla on tänä syksynä teemamaana Venäjä. Messuille on saapumassa vieraaksi myös venäläinen kirjailija Ljudmila Ulitskaja, joka minulle on läheisin venäläinen nykykirjailija. Reilut puolitoista vuotta sitten luin Ulitskajan loistavan romaanin Vihreän teltan alla ja päätin nyt messujen ollessa jo ovella lukea häneltä toisen teoksen eli romaanin Iloiset hautajaiset, jonka sivumennen sanoen ostin kirjamessuilta vuosi sitten.

Iloiset hautajaiset kiinnosti minua erityisesti siksi, että siinä kerrottaan Yhdysvaltoihin muuttaneista venäläisemigranteista. En ole juurikaan lukenut tämäntyyppistä venäläistä kirjallisuutta, sillä useimmissa lukemissani venäläiskirjoissa tapahtumapaikkana on ollut Venäjä. Tartuin tämän vuoksi Iloisiin hautajaisiin kutkuttavin ennakkotuntein.

Juuri ennen Iloisia hautajaisia olin jättänyt kesken kaksi kirjaa. Toinen niistä oli Andrés Caicedon vimmainen 70-luvulle sijoittuva nuoruuskuvaus Eläköön Rumba, joka jäi Caicedon ainoaksi teokseksi, sillä hän teki itsemurhan kuukautta teoksen ilmestymisen jälkeen. En jättänyt Eläköön Rumbaa kesken siksi, että se olisi huono kirja, vaan pikemminkin siksi, että luettuani siitä puolet minulla oli vahva tunne, että tiesin jo, mikä on teoksen keskeisin pointti. Olinko oikeassa vai väärässä, jäi arvoitukseksi.

Toinen kesken jättämäni teos puolestaan oli hollantilaisen Peter Buwaldan romaani Bonita Avenue, jota on verrattu mm. Philip Rothin ja Don DeLillon tuotantoon. Luin siitä noin 100 sivua ja olen melko varma, että se on suhteellisen erinomainen teos, mutta en vaan onnistunut pääsemään sisään Buwaldan kerrontaan. Kenties tuppaudun Bonita Avenueen seuraan joskus myöhemmin uudestaan.

Olen nyt tässä parin kappaleen verran pitkittänyt sen sanomista, minkä sanominen on minusta kovin ikävää. Nimittäin. Iloiset hautajaiset oli minulle jossakin määrin pettymys. Olen tyytyväinen, että olen lukenut Vihreän teltan alla, sillä muutoin Iloiset hautajaiset olisi saattanut laimentaa kiinnostustani Ulitskajan tuotantoa kohtaan.

Iloisten hautajaisten henkilögalleria on perusvenäläiseen tapaan melko laaja. Itse asiassa minulle oli pitkään epäselvää, ovatko esimerkiksi Valentina ja Nina sama vai eri henkilö. Eri ovat, voin sen tässä kertoa. Romaanin keskushenkilö on kuolemaa tekevä naistenmies Alik, joka on naimisissa Ninan kanssa, mutta jolla on ollut suhde myös Valentinan sekä vielä kolmannenkin teoksessa kuvatun naisen Irinan kanssa. Irinan kanssa hänellä on myös lapsi. Tyttö, jota kutsutaan nimellä T-Shirt. Tosin siitä, tiesikö Alik T-Shirtin olevan hänen tyttärensä emme saa täyttä varmuutta.

Joka tapauksessa Alik asuu eräänlaisessa varastorakennuksessa, jossa hän kuihtuu päivä päivältä hengittämisen käydessä yhä vaikeammaksi. Häntä katsomassa käy monenlaisia ihmisiä, joista yksi mieleenpainuvimmista on Marja Ignatjeva eli yrtintekijänainen, joka uskoo, että  yrtit parantaisivat Alikin, mikäli tämän vaan suostuisi ottamaan kasteen. Kasteasian ympärille kirjoitettujen tapahtumien tarkoitus lienee olla koomisia, mutta oma nauruni oli laimeanpuoleista. Toisena mahdollisuutena pidän, että Alikin kastamisen funktiona oli saattaa kohtaamaan venäläisyys ja juutalaisuus sekä näiden uskontojen papit. Mikäli näin oli, en valitettavasti osaa hahmottaa asian ulottuvuuksia.

Odotin Iloisilta hautajaisilta jonkinlaista kulttuurierojen välisen törmäyksen ironisesti säihkyvää analyysiä, mutta tässä suhteessa odotukseni eivät täyttyneet. Voi hyvin olla, että en vaan osannut lukea tätä teosta oikein. Yksittäisenä esimerkkinä haluan nostaa esiin venäläisten ja amerikkalaisten tavan suhtautua kärsimykseen, sillä tämän kysymyksen tarkastelu edustaa juuri sen tapaista pohdintaa, jota tältä teokselta kaipasin.

Venäläislääkäri Fiman suulla Ulitskaja esittää amerikkalaiset kärsimystä vihaavana kansakuntana. Tämän takia kärsimys pyritään pitämään poissa ihmisten silmistä ja ihmisen vapauttamiseksi kärsimyksestä on perustettu useita eri koulukuntia. Venäläisyydessä taas kärsimyksellä nähdään olevan olennainen arvo. Sitä rakastetaan ja sitä arvostetaan ja sen kautta tullaan ihmisinä paremmiksi. Kärsimyksellä on ikään kuin kasvatustehtävä. Siinä missä on suhteellisen helppoa allekirjoittaa teoksessa esitetty näkemys amerikkalaisten kärsimyssuhteesta, herättää venäläisten vastaava suhde ajatuksen ironiasta - joko tahallisesta tai tahattomasta. Tämäntapainen moniäänisyys muuttaa teoksen heti kiinnostavammaksi.

Myös Alikin kuolemistaistelun kuvaaminen voidaan nähdä osana kärsimysproblematiikkaa. On perin epäamerikkalaista, että kuoleva on ikään kuin jatkuvasti näytillä. Venäläisten suhde sairastavan kärsimyksiin ja kuolemaan vaikuttaa sen sijaan olevan hyvin luonteva. Alikmaisesti voisi todeta, että mitäs tässä itkemään, nauretaan mieluummin.

Tätä bloggausta kirjoittaessani mietin, minkälainen kuva minulle syntyi venäläisistä emigranteista. Iloisten hautajaisten perusteella joudun toteamaan, että kärsimyskysymystä lukuunottamatta ei oikein minkäänlainen. Venäläiset, kuten minkämaalaiset tahansa, jättävät kotimaansa eri syistä, eikä näitä syitä avattu romaanissa syvemmin. Toisille Amerikan ovet aukeavat järjestetyn avioliiton kautta, toiset taas ns. loikkaavat. Tuntuu siltä, että tämän teoksen ja minun välillä on kulttuuriero, joka estää minua ymmärtämästä niitä nyansseja, joita venäläinen lukija tästä teoksesta varmasti löytää.

Ulitskaja petaa yllätystä teoksen loppuun, kun vietetään Alikin hautajaisia. Tämä yllätys ei valitettavasti puhuttele minua oikein mitenkään, sillä olin juuri pari viikkoa sitten hautajaisissa, joissa koin vastaavanlaisen yllätyksen. Voisi kuvitella, että kokemukseni vastaanvalaisesta yllätyksestä asettuisi vuoropuheluun Iloisten hautajaisten yllätyksen kanssa, mutta niin ei kuitenkaan käynyt.  

Vaikka tämän teoksen kanssa ei ihan putkeen mennytkään, minulla on vahvasti sellainen kutina, että joku muu Ulitskajan teos saa minut samantyyppiseen hurmaan kuin mitä aiemmin teki Vihreän teltan alla. Kirjamessuilla Ulitskaja on mahdollista nähdä torstaina livenä useammassakin tilaisuudessa, joten sinne kaikki sankoin joukoin.


Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset
183 sivua
Venäjänkielinen alkuteos: Vesjolyje pohorony (1999)
Suomentanut: Elina Kahla
Kustantaja: Siltala

Lisäys 22.10.2015: ks. myös esim. KirjapolkuniUllan luetut kirjat, Leena Lumi


***


Kirjamessujen osalta kirjoittelen tähän alle muistiin muutamia tärppejä. Voin sitten blogistani luntata, jos eli kun en muista, missä mihinkin aikaan pitäisi olla.

Torstai:

16.30-17.00 Roberto Bolano: 2666, Wine Corner
17.00-17.30 Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia, Katri Vala
17.30-18.00 Saara Jantunen: Infosota, Mika Waltari

Perjantai:

17-17.30 Luke Harding: Snowden - Maailman halutuin mies, Aleksis Kivi
17.30-18 Voiko kirja vapauttaa? Susanna Alakoski ja Mathias Rosenlund, Schildts&Söderströms
18-19 Runo-Nonstop: Sukupuolittunut kulttuurijournalismi? Aino

Lauantai:

Bonnierin bloggaribrunssi
11-12 Parnasson kirjallisuuskeskustelu, Kullervo
Yleistä kirjahaahuilua periaatteella "pysähdyn kiinnostavissa pisteissä ja kuuntelen, mitä vastaan tulee sekä ostan liian monta kirjaa"

Sunnuntai:

11.-11.30 Heikki Ylikangas: Mitä on historia, Eino Leino
11.-11.30 Leena Krohn: Erehdys, Katri Vala
(11.-11.30 Henkilökohtainen monistumisongelma)
11.30-12 Timo Vihavainen: Vladimir suuresta Putiniin - Venäjän sankarit ja epäjumalat, Eino Leino
12.30-13 Claes Anderson: Aamu meren rannalla, Mika Waltari

13-14 Bloggaripäivystys Boknäsin osastolla 6r121. NÄHDÄÄN SIELLÄ!

15-15.30 Walter de Camp: Ja homot loivat naisen, Kirjakahvila
15.30-16 Leena-Maija Rossi: Muuttuva sukupuoli, Katri Vala
16-16.30 Integration, identitet och kultur, Edith Södergran
16.30-17 Kirjalliset hiljaisuudet - sukupuoli, vähemmistö ja sensuuri, Aleksis Kivi
17-17.30 Kirjallisuuden vastaanotto ja kritiikki, Katri Vala





Kommentit

  1. Minulla on lähinnä vain huonoja kokemuksia venäläisestä kirjallisuudesta. Iloiset hautajaiset kuuluvat niihin. Siinä oli jotakin hyvää, jotakin lämminhenkistä ja muuta, josta en sitten kuitenkaan saanut kiinni niin hyvin, että tietäisin mitä se oli. Mutta lopulta siitä ei ollut mitään. En taida uskaltaa lukea muuta venäläistä ihan heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi Serentis, että kokemuksesi venäläisestä kirjallisuudesta on olleet noin kurjia. Jospa on niin, että venäläinen kirjallisuus ei vaan ole sun juttu. Minusta kyllä venäläinen kirjallisuus on kiinnostavaa ja Ulitskaja on lemppareitani näistä hautajaisista huolimatta. Hankalin asia venäläisessä kirjallisuudessa minusta on, että henkilöitä on usein paljon ja heillä on monia nimiä: varsinaisia nimiä ja lempinimiäkin usein useampia. Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Kirjamessuja onkin odotettu jo pitkän aikaa, pitäisi kai itsekin alkaa kasamaan jonkinlaista ohjelmaa sen varalle, ettei mene pelkäksi haahuiluksi :D

    Jos olet haastetuulella, blogistani löytyisi sinulle Liebster Award -tunnustus näin messujen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna se messuhulina alkaa! Jee! Tosin hengästyttää jo etukäteen.

      Kiitos haasteesta, se lämmittää mieltäni kovasti. Olen tosin ollut haasteiden kanssa ihan surkea koko syksyn. Johtuu osin siitä, että aika on ollut kortilla ja bloggaukset ajaa haasteiden ohi. Yritän vastailla messujen jälkeen. Kiitos kommentista. Olisi mukavaa, jos törmäisimme messuilla.

      Poista
  3. No voihan harmi. Ei kahta ilman kolmatta vai miten se meni! Jospa seuraava kirja veisi taas sukat jaloistasi :).
    Niin, minähän tykkäsin tästä kirjasta kovastikin mutten yhtään muista mitään yllätystä lopusta. Tai niin joo, olikohan se se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan rähmäkäpälä. Unohdin taas linkittää kirjoitukseeni muiden tekstejä. Muistan, että myös Ulla oli tästä teoksesta innoissaan. Linkitän myöhemmin.

      Se yllätys joo, eihän se tavallaan nyt ollut mikään yllätys, mutta olipa tavallaan kuitenkin. Eiks ole tarpeeksi kryptisesti nyt sanottu? Mulla on Medeia ja hänen lapsensa lainassa, siltä odotan paljon, koska muistan Jaanan sitä kehuneen. Kiitos kommentista.

      Poista
  4. Minäkin muuten haastoin sinut tuohon haasteeseen jokin aika sitten, mutta taisin unohtaa kertoa sen sinulle.

    Minusta kyllä tosiaan tuntuu, että venäläinen kirjallisuus ei ole mun juttu. Vaikka olen minä yhdestä tykännytkin: Eduard uspenskistä. Sinällään vähän hassua, kun tykkään venäläisestä musiikista, taiteesta ja matuskoista.

    Pitäisiköhän sittenkin harkita kirjamessuilla pyörähtämistä. Mutta en osaa päättää, mitä siellä haluaisin nähdä ja selviänköhän sellaisesta hälinästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon haasteesta Serentis. Käyn myöhemmin etsimässä sitä. On aina superkiva saada haasteita, vaikka onnistun sitten olemaan superhidas niihin vastaamisessa. No, hyvät asiat eivät koskaan vanhene. :)

      Minua pelottaa eniten messuilla juuri se, että menen ihan tiloihin, kun on niin paljon mielenkiintoista ympärillä. Sitten tulee aivoähky. Kiva olisi sinuun törmätä messuilla, mutta ymmärrän kyllä, jos tuo hälinä kauhistuttaa.

      Poista
    2. Se oliskin kaikkein kivointa messuilla, törmäillä muihin bloggareihin. Mutta jos siellä pääsisi käymään, niin mistäpä sitä yhtäkkiä löytäisi blogituttuja. En ole nähnyt yhdenkään tapaamisen aikaa tai paikkaa. Löysin vain bloginurkan.

      Poista
    3. Siellä bloggaripisteessä tapaa helpoimmin. Viime vuonna ainakin monet tuli käymään siellä silloinkin, kun ei ollut ns. oma vuoro. Messuilla kun voi olla juhlaa, että pääsee välillä istumaan ja lepuuttamaan messuväsyneitä jalkojaan. Ihan sattumalta en muista, että olisin viime vuonna törmännyt kehenkään. Eli jos tulet, niin suunnista bloggarien Boknäsin osastolle.

      Poista
  5. Uli on minulle vielä tuntematon, muita venäläisiä kirjailijoita on tulossa lukuuni tänä syksynä kolme.

    Toivottelen mukavia kirjamessuja! Itse taidan passata hulinan tällä kertaa...

    P.S. Palaan lukemaan Neuman-postauksesi ensi viikolla, kun saan oman arvioni Vuosisadan matkustajasta ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uli :) Ihanaa, että olet antanut Ulitskajalle lempinimen. :) Hän kuuluu kyllä niihin, joista tulet pitämään. Olen siitä aika varma, erityisesti tuon Vihreän teltan alla -romaanin osalta.

      Olisi ollut tosi kiva tavata sinua messuilla. Itse asiassa vähän ilolla uumoilin, että kenties niin kävisi, mutta ehkäpä sitten ensi vuonna.

      Mukavia hetkiä Matkustajan kanssa ja kiva, jos tulet kommentoimaan, kun olet oman bloggauksesi julkaissut. Odotan mielenkiinnolla, mitä Neumanin romaanista kirjoitat + tietysti myös mainitsemistasi venäläisistä. Kiitos kommentista.

      Poista
  6. Iloiset hautajaiset oli minulle lukuelämys. Se vaikutti minuun niin voimakkaasti, että se tuli mieleeni lukiessa Väreilevää kaupunkia ja siinä olevia hautajaisia. Olen kaivannut yhtä kirjaa vuoden verran, en ole vain jaksanut tilata, kun ei ole osunut kohdalle kaupassa. Tänään puolisoni löysi sen messuilta. Nyt minulla on Kulkija, ikioma. Voi olen onnellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistin Ulla, että sinä pidit tästä paljon. Lisäsin nyt pari linkkiä, mm. sinun kirjoitukseesi.

      Onpas tosi kiinnostavaa, että sinä muistelit tätä Väreilevan kaupungin yhteydessä minulla kun nämä kaksi eivät yhdisty ollenkaan. Tosin kun luin Väreilevää kaupunkia, en ollut vielä lukenut Iloisia Hautajaisia. Luen tämän varmaan joskus uudelleen, joku ei nyt täsmää, kun en päässyt tämän iholle. PS. Olin kuuntelemassa tänään messuilla Ulitskajaa. Ihastuin häneen vaan lisää.

      Poista
  7. Oi Omppu, olisin niin mieluusti Ulitskajan fanittaja ja lukija, mutta kun ei, niin ei. Kiva kuitenkin, että monet muut ovat ottaneet hänet omakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko Leena yrittänyt useampia teoksia Ulitskajalta? Minulle oli jotenkin kauhean tärkeää, että vaikutelma hänestä oli juuri sen tyylinen kuin mitä olin hänestä ajatellutkin. Jokin sellaisen ihmisen valaiseva voima Ulitskajassa on. Toivottavasti jonain päivänä sinusta ja hänestä tulee kavereita. :) Kiitos kun kommentoit.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän