Siirry pääsisältöön

Kesä ilman miehiä -projekti


Yllä kuvassa Kesä ilman miehiä -projektini osanottajat. Naisellisen epäloogisesti ja hyvin intuitiivisesti valikoin hyllystäni nämä kirjat luettavaksi nyt kesällä. Selasin romaanin olen lukenut jo kerran aikaisemmin, mutta silloin lukeminen venyi viikkojen mittaiseksi, joten otan nyt kesällä uusiksi.

Jennifer Clementin tapasin pikaisesti Maailma kylässä -festareilla ja kirjan etulehdeltä löytyy hänen best wishes -toivotuksensa. Meg Wolitzer on ihan uusi tuttavuus, hänet otan mukaan lomamatkalle. To Kill a Mockingbird on ollut lukulistallani jo reilut 10 vuotta, joten eiköhän jo olisi aika.

Maggie O'Farrellin teos ilmestyy syksyllä suomeksi. Hänen kirjoitustapaansa minut ihastutti The Hand that first held mine. Jennifer Egan on uusimpia suosikkikirjailijoitani ja häneltä olen lukenut aiemmin Sydäntronin sekä teokset A Visit from the Goon Squad ja Look at me. Varsin huippuja kaikki kolme.

Barbara Kingsolverin lukeminen vähän jännittää jo etukäteen, koska hän kirjoittaa aika vaikeaa tekstiä. Aiemmin olen lukenut häneltä teoksen the Lacuna, josta en oikein saanut otetta. Vika kyllä oli lukijassa, ei teoksessa. Eleanor Cattorin The Luminaries ja Julie Orringerin The Invisible bridge edustavat kesän paksukaisia. Ohukaisen roolissa on Toni Morrisonin Home.

Julia Alvarez on kuubalainen feministikirjailija, jonka teos How the Garcia girls lost their accents tulee olemaan ensikosketukseni hänen tuotantoonsa. Myös Tessa Hadley on minulle uusi kirjailijanimi. Sokerina pohjalla on Aminatta Fornan uusin teos The Hired Man. Häneltä olen lukenut aiemmin teokset Ancestor Stones ja The Memory of Love, joista varsinkin jälkimmäinen kuuluu teoksiin, jotka kaikessa kristallinkirkkaudessaan eivät unohdu edes tällaisen vähän huonomuistisemmankaan ihmisen päästä.

En osaa yhtään arvioida, miten projektini käy, mutta nyt olisi tosiaan yritys keskittyä vähän enempi oman hyllyn kirjoihin. Kirjastosta pari teosta on tulollaan ja kevät vaihtuu virallisesti kesäksi Varistytön seurassa.

Kommentit

  1. Täällä odotellaan Varistytön jatkoa...

    Kerran Lumimies oli sydänsuvella viikon työmatkalla ja minä luin silloin viikko ilman miestä -projektina Sinuhen uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, muistan, että blogissasi epäilin, luenko Varistyttöä ollenkaan. Sittemmin olen lukenut siitä muutaman bloggauksen ja eilen suht myöhään kävin itse kirjan kimppuun. En vielä päässyt kovin pitkälle, kun alkoi väsyttää. Nyt odotan, millä sivulla koukutun (kai minä koukutun, kun muutkin.)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen kattaus kesäksi! Toivottelen huikeita lukuhetkiä ja odottelen arvioitasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Saapi nähdä, miten käy ja pysynkö yhtään ruodussa. No, ei tätä nyt niin vakavasti ole tarkoitus ottaa.

      Poista
  3. Kirjavalintasi ovat tosi mielenkiintoiset. Hieman hämmennyin yhdestä. Ymmärsin ohittaneeni täysin Meg Wolitzerin. Ymmärsin, että minun pitäisi lukea häntä englanniksi, kun kerran häntä ei viitsitä suomentaa. Kuulen sisareni kutsuvan mahtuu minun TOP 10. Tämä oli hieno löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ollut tainnut Meg Wolitzerista edes kuulla ennen tätä teosta. Jossain netin syövereissä tähän kirjaan törmäsin ja Akateemisesta sen ostin, kun oli pokkarit tarjouksessa. Oli mukava kuulla sinulta Wolitzerista ennakkotietoa.

      Poista
    2. Minun pitäisi lukea varmaan uudelleen. Kirja oli uutuus lukiessani, arvostelukappale. Kulkenut ja matkannut kontissa. Luettu kauan sitten. silti se on yhä vahvasti mielessä kuten Anne Redmon Musiikki ja hiljaisuus.

      Poista
    3. Uudelleen lukeminen, varsinkin jos edellisestä lukukerrasta on jo pitemmän aikaa, onkin jännää hommaa. Itse aina pelkään, että jos en toisella kerralla tavoitakaan sitä, mitä ensimmäisellä. Omat kokemukset on tosiaan tässä suhteessa olleet vähän huonoja. Johtuneekohan sitten siitä, että aikanaan kirjat ovat kytkeytyneet niin vahvasti sen hetkiseen elämäntilanteeseen.

      Iso pettymys toisella lukukerralla oli Sadan vuoden yksinäisyys,josta niin hirmuisen kovasti olin ekalla kerralla pitänyt. Toisella kerralla jouduin luovuttamaan kesken kaiken. Ihan kuin olisin eri kirjaa lukenut. Vähän sama juttu oli Olemisen sietämättömän keveyden kohdalla, joskaan ei yhtä voimakkaasti. Tämän kokemuksen jälkeen en ole "uskaltanut" lukea mitään Kunderalta uudestaan, koska hänen vaikutuksena oli nuorempana niin valtava. Haluan pitää sen koko tunnemaaston, jonka hänen kirjoistaan olen saanut asettamatta sitä alttiiksi mahdollisille pettymyksille.

      Toisaalta sitten esim. Humiseva harju kuuluu teoksiin, joka on aina vaan yhtä hieno.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen projekti, etenkin kun en ole näistä mitään lukenut! The Luminaries on tosin tällä hetkellä kesken, mutta etenee hitaasti. Vika on kuitenkin lukijassa, ei kirjassa, joka vaikuttaa todella kiinnostavalta. Eikun hetkinen, olenhan minä lukenut Orringerin kirjan! Se oli aika koskettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne muutamat kommentit, jotka olen Luminariesista kuullut, on kaikki olleet myönteisiä. Mua kyllä aina hiukkasen mietityttää alkaa lukea paksumpia teoksia, kun olen huono jättämään kesken ja en toisaalta haluaisi väkisinkään lukea.

      Orringerin ostin jo aikoja sitten ja eräänä päivänä kirjastossa huomasin, että kappas vaan se on suomennettukin.

      Poista
  5. Ihailen päättäväisyyttäsi! Minä haihailen fiiliksen mukaan... Ja nyt ei uppoa mikään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen paljon parempi projektien suunnittelussa kuin toteutuksessa. :)

      Toivon, että pian taas uppoaa. Välillä sitä yrittää kirjaa jos toistakin ja on jotenkin ahdistavaa, jos ei mikään meinaa innostaa. Niissä tilanteissa luen usein dekkareita, kun ne yleensä vie mukanaan.

      Poista
  6. Mukava idea, joka olisi ehkä tarpeen minullekin. Katselin juuri kevään luettujen listaani, ja aika miesvoittoisesti olen edennyt. En valitse luettaviani kirjailijan sukupuolen mukaan, mutta jotenkin kummasti miesten kirjoittamia opuksia päätyy luettujen pinooni eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas on niin, että kirjat, joita ostan ovat enimmäkseen naisten kirjoittamia. Kun sitten katselin hyllyssä olevia lukemattomia (sanan molemmissa merkityksissä) teoksia, niin tuli tällainen idea. Nyt aloinkin jo mietiskellä uusia projekteja, joilla tähtään siihen, että ostetut kirjat tulisi luettua nekin joskus.

      Poista
  7. Mielenkiintoinen valikoima, ja hyvä kun otit mukaan sekä ohuita että paksuja kirjoja. Mulla tuppaa usein käymään niin, että paksukaiset jäävät herkemmin yöpöydälle lojumaan, vaikka nautinkin pitkään tarinaan uppoutumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi. Kyllä paksukaisiin on aina jotenkin korkeampi kynnys tarttua. Pyrin lukemaan kirjat loppuun ja jos sitten paksukainen ei maistukaan, niin se on tuskaa.

      Poista
  8. Mutta ah - eikö ole ihanaa, että oma hylly on lukemattomia kirjoja täynnä! Tuntuu turvalliselta olla sanojen ympäröimä! Voi sitten keräillä mieleisiään pinoja ainakin juuri suunnitelmaksi pian luettavista... Minäkin keräilin tässä joku päivä kokoelman kiehtovia klassikoita vuoroaan odottamaan, on ainakin inspiroiva kasa ja ehkä jonakin päivänä jopa luettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja tosiaan, voihan sen noinkin ajatella. :) En kyllä muista, että aikuiselämäni aikana olisi koskaan ollut tilannetta, että olisin ollut lukenut kaikki hyllyssäni olevat kirjat ja näillä näkymin sellaista ei taida tullakaan.

      Kasojen kerääminen ja listojen teko on kyllä ihan huippuhommaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä