Siirry pääsisältöön

Shani Boianjiu: The People of Forever are not afraid



Laita kaasunaamari päähän ja astu telttaan, joka on täynnä kyynelkaasua. Ota kaasunaamari pois. Vastaa komentajan kysymyksiin: Rakastatko armeijaa? Rakastatko maatasi? Kumpaa rakastat enemmän, isääsi vai äitiäsi? Pelkäätkö kuolemaa? Moneenko kysymykseen ehdit vastata ennen kuin kyynelkaasu pakotti sinut juoksemaan pois teltasta? Opitko tämän harjoituksen avulla hallitsemaan paniikkiasi?

Boianjiu heittää lukijan keskelle tapahtumia. Ollaan israelilaisessa luokkahuoneessa. Opiskelijat ovat tyypillisiä teinejä teinien iloine ja suruineen. Opiskeltavat asiat sen sijaan ovat kaukana tavanomaisista, kun tyttöjen on mm. opeteltava määrittelemään sellaisia lyhenteitä kuin PLO, SAM, IAF ja RPG-lapset. Pian tunneilla kirjoitettavat lippuset, haaveet pojista ja juhlista jäävät taakse, kun tyttöjen on astuttava armeijaan ja osallistuttava kaasunaamarikokeeseen.

People of Forever are not afraid (PFA) on rakenteeltaan episodimainen ja kirjailija kertookin teoksen loppuun liitetyssä haastattelussa, että osa kirjan kappaleista oli alunperin itsenäisiä kertomuksia. Boianjiun kirjoitustyyliä leimaa kiihkeys ja yllätyksellisyys, sanat ovat kuin kankaalle umpimähkään läiskittyjä väritäpliä, jotka tekijän taiturillisuus pitää koossa. PFA muistuttaa palapeliä, josta sekä puuttuu paloja, että jossa niitä on liikaa.

Israelilainen Boianjiu on itsekin käynyt armeijan ja hän kirjoitti PFA:n 25-vuotiaana muutama vuosi oman palvelusaikansa jälkeen. Teoksen päähenkilöinä ovat ystävykset Yael, Avishag ja Lea. Tytöillä on monia yhteisiä piirteitä, mutta jokaiseen heistä armeija vaikuttaa eri tavalla. Yael on asekouluttaja, jonka tehtävänä on opettaa nuoria poikia ampumaan. Avishag taas on rajavartija, joka monitorista tutkii rajaliikennettä ja ajankulukseen kuvittelee, että näytöllä näkyvät pikselit ovat oikeita ihmisiä. Lea puolestaan toimii vartijana rajatarkastusasemalla tehtävänään profiloida, että rajan ylittävät palestiinalaiset eivät ole tappajatyyppiä tai kuulu niihin, jotka aikovat pysyä Israelissa ikuisesti.

Tytöt ovat kaukana sankarihahmoista ja välillä he ovat suorastaan vastenmielisiä. Boianjiun tahallisen pinnallinen henkilökuvaus kuvastaa osuvasti sitä, miten armeija ja jatkuvassa hälytystilassa oleminen kutistaa ihmisen ja hänen tunne-elämänsä. Tyttöjen siirtymä aikuisten maailmaan on pitkästymisen, turhautumisen ja väkivallan näkemisen ja kokemisen kestämistä. Boianjiun maailmassa moraali on pelkkä sana ilman sisältöä. Avishag pohtii ratkaisua perinteisen abortin ja pillereillä tehtävän abortin välillä. "Also, it could be interesting to just do my shift and smoke a cigarette in the watch room while a tiny baby is falling out and no one knows it but me. I didn't even know that pill thing existed! The wonders of science. I like it that both options are interesting. It makes the whole decision thing that much more special."

Teos sisältää kuitenkin myös huumoria ja usein tapahtumien kuvaus saa lisäksi absurdeja mittasuhteita, kuten kolmen ihmisen mielenosoituksessa, johon osallistuvat toivovat armeijan tekevän heille jotakin, jotta he saisivat asialleen julkisuutta. Mielenosoittajat itse ovat Leaa paremmin perillä siitä, millainen proseduuri on heidän kapinansa tukahduttaminen ja miten heitä tulee kohdella, jotta heidän kohtalonsa ylittäisi lehtien julkaisukynnyksen.

Vaikka PFA ei ole varsinaisesti poliittista kirjallisuutta, ei poliitikasta voi päästä eroon, koska teos käsittelee myös Israelin ja Palestiinan välisiä suhteita. Kappaleessa 'Means of Supressing demonstrations" mainitaan kuin ohimennen perheensä menettänyt Huda-niminen tyttö, jonka kuva levisi sanomalehdissä maailmanlaajuisesti ja muistan itsekin sen nähneeni. Hudan ottaminen mukaan kaunokirjalliseen teokseen puolestaan on herättänyt kovaakin kritiikkiä. Painetut kirjaimet ovat edelleen vaarallisia ja erityisen vaarallisia ne ovat silloin, kun ne osuvat maiden väliseen konfliktitilanteeseen.

***

Löysin Shani Boianjiun teoksen sitä kautta, että se oli viime vuonna Baileys-kirjallisuuspalkinto-ehdokkaana. 'People of forever are not afraid' on pinnalta helppolukuinen, mutta mitä enemmän sitä miettii ja pohtii, sitä lukuisammaksi käy lukijan päässä syntyvien polkujen ja kysymysten määrä. Lukemisen jälkeen teos on palannut mieleeni tämän tästä ja olen huomannut miettiväni sitä taas jostakin aivan uudesta näkökulmasta. PFA:n kaltaiset kompleksiset teokset edustavat juuri sellaista kirjallisuutta, josta itse pidän eniten. PFA on kerrottu ei-kronologisesti ja se huipentuu loppusivuilla Yaelin pohdintaan siitä, miten paljon armeijaan meno häntä pelottaa. Ottaen huomioon romaanin nimen, koko teoksen ylle heittäytyy iso ironinen varjo. 

Jään odottamaan innolla Boianjiun seuraavaa teosta. Jos olisin kirjallisuuskriitikko, lopettaisin sanoihin: Tähti on syntynyt.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip